Hui, melkein kuukausi mennyt siitä kun viimeksi kirjoitin. Yllättävän paljon on ollut menemistä ja tekemistä. Pääsykokeet olivat ja menivät, tuntui että menivät ihan hyvin. Nähtäväksi jää että menivätkö tarpeeksi hyvin. Tällä hetkellä ahdistaa ajatella koko asiaa kun sille ei voi tehdä nyt mitään, täytyy vain odotella pari kolme viikkoa.
Hyvä kaverikin tuli sitten saateltua avioliiton satamaan viime viikonloppuna, ja polttareitakin vietettiin rauhallisesti ja hyvässä hengessä. K.o. pariskunta tapasi toisensa vasta alle 2 vuotta sitten, ja pääsivät kyllä yllättämään kun noin vuosi sitten ilmoittivat menevänsä kihloihin ja tänä kesänä naimisiin =) Heille täytyy kyllä toivottaa onnea ja tsemppiä, toivottavasti onni kestää.
Näiden häiden myötä on tullut pohdiskeltua myös tämän oman suhteen tulevaisuutta, ei siis mitenkään vakavasti siinä mielessä että onko sitä tulevaisuutta vai ei, vaan lähinnä vain että milloinkohan olisi hyvä aika mennä naimisiin, minkälaiset häät me halutaan ym. Mehän mentiin viime joulun aikaan kihloihin, ja wanhoina aikoinahan oli soveliasta olla vain jotain puoli vuotta - vuosi kihloissa ja sitten piti mennä naimisiin. Huomaa että tuon asian suhteen ihmiset jakautuvat aika selvästi, eli kihlauksesta kuultuaan jotkut sanoivat että "no teillä on sitten ensi kesänä häät" ja jotkut kysyvät että aiotaanko me ylipäätään koskaan mennä naimisiin. Mun ajatus kihlauksesta on se, että se on avioliittolupaus, mutta ennen kaikkea lupaus sitoutumisesta; "sovimme" tämän asian jo ennen kihlausta, siis selvitimme että olemmehan molemmat samoilla linjoilla kihlauksen merkityksestä. Kuitenkaan kumpikaan meistä ei ajatellut että meidän pitäisi mennä ihan lähiaikoina naimisiin, vaan tässä joskun muutaman vuoden kuluttua, sitten kun elämäntilanne (ja rahatilanne...) sen sallii. Minulle on ainakin tärkeää että olemme asuneet jonkin aikaa yhdessä.
Mitään isoja häitä en halua, ihan jo siksi että suuret väkijoukot ja "esiintyminen" ahdistavat minua, ja lisäksi haluan vain läheisimmät ystävät ja läheiset paikalle, en mitään etäiseksi jääneitä serkkuja ja setiä "ihan vain muodon vuoksi". Ehkä isät, äidit, sisarukset ja sitten läheisimmät ystävät: noin parikymmentä henkeä. Tai ehkei sitäkään, kenties vain pappi ja pakolliset todistajat.
Yhdestä asiasta olemme eri mieltä, poikaystäväni ei haluaisi kristillisiä häitä vaan siviilivihkimisen koska ei usko Jumalaan. Itse haluaisin kuitenkin liitollemme Jumalan siunauksen, vaikka aiemmin ajattelin että avioliitto on pääasiassa kahden ihmisen välinen sopimus. Nyt on alkanut tuntumaan että ehkä se ei riitä minulle, ehkä kuitenkin liitto jäisi tuntumaan vajavaiselle ilman siunausta.
